Mistä lähteä liikkeelle jos haaveilet omasta yrityksestä

Haluat todennäköisesti nyt tietää, mistä kannattaa lähteä liikkeelle jos haaveilet omasta yrityksestä, mutta sinulla ole selkeää yritysideaa? Ja mistä kannattaa aloittaa, kun klo 8-16 palkkatyöt eivät enää tunnu omalta? 

Nämä kysymykset nousevat säännöllisesti esiin uravalmennuksissa sparrattavieni kanssa. Siksi haluan antaa myös sinulle muutaman vinkin, jotka auttavat sinua kohti unelmiasi.

Väitän ensinnäkin, että yrityideoidemme syntyä ja unelmointia ylipäänsä rajoittaa usein omat pelkomme epäonnistumisesta ja siitä, mitä muut ihmiset meistä ajattelevat. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että yritämme sulloa itseämme pieneen muottiin, joka ei ole itselle lainkaan sopiva. Toivonkin, että pystyn tällä postauksellani kannustamaan sinua kurkottamaan kohti unelmiasi rohkeasti.

Seuratessasi ympärilläsi olevia ihmisiä saatat miettiä, miten muut tuntuvat etenevän määrätietoisesti kohti unelmiaan, mutta sinä junnaat paikoillasi. Saatat ajatella, että 

  • “minulla ei ole riittävää koulutusta”, 
  • “en voi ottaa taloudellisesti sitä riskiä, että ryhtyisin tässä elämäntilanteessa yrittäjäksi”, 
  • “en ole riittävän uskottava” tai 
  • “enhän minä ole käynyt edes alan koulutusta”.

Väitän myös, että itsesi vertaaminen muihin johtaa helposti siihen negatiivisten ajatusten kehään, jotka ruokkivat epävarmuutta ja vetävät käsijarrua yhä tiukemmin, kun yrität miettiä yritysideaasi. Tästä syystä kannustankin sparrattaviani aina miettimään ensin heidän vahvuuksiaan ja arvojaan. Kun nämä asiat on kirkastettu, on paljon helpompi nähdä itsensä ympärillä mahdollisuuksia, joihin tarttua.

Omien arvojen kirkastaminen ja nimeäminen ei kuitenkaan ole ihan pikkujuttu ja vaatii syvällistä paneutumista ja rohkeutta kohdata myös tähänastisessa elämässä tehdyt päätökset, jotka eivät välttämättä palvelekaan (enää) arvojesi mukaista elämää. Lisäksi omien vahvuuksien tunnistaminen vaatii kannustavan ympäristön ja päätöksen lakata vertaamasta itseäsi haitallisella tavalla muihin. Näihin asioihin pureudun urasparrauksissa asiakkaideni kanssa muun muassa yksilötapaamisten ja ILOA ™ -työkirjan avulla (voit lukea näistä lisää täältä).

Saatat nyt ajatella, että “helppohan se sinun on puhua, kun olet yrittäjä ja teet urasparrauksia".  Totuus on kuitenkin se, että vaikka olin aina haaveillut yrittäjyydestä (myynyt jo 5-vuotiaani piirustuksia ja keräämiäni kukkia sukulaisille), kesti minullakin päästä 32-vuoden ikään ennen kuin sitten vihdoin uskalsin ryhtyä yrittäjäksi. 

Siksi haluankin avata sinulle lyhyesti omaa matkaani yrittäjäksi, jotta ymmärrät paremmin mistä puhun. Samalla pystyn paremmin kertomaan sinulle

mistä lähteä liikkeelle jos haaveilet omasta yrityksestä

 

 

Omalla matkallani jarruttavia tekijöitä on ollut muun muassa pelko siitä, mitä muut ajattelevat. Oma lähipiirini on myös vahvasti kannustanut valitsemaan “turvallisen” alan, jossa töitä riittää (lue: “älä lähde yrittäjäksi”). En kuitenkaan väitä, että lähipiirini olisi tehnyt päätöksiä puolestani. Olen ollut jo pienestä saakka sen verran omapäinen, että olen kyllä todella itse valinnut polkuni, mutta ehkäpä noilla sanoilla on ollut jonkinlainen vaikutus valintoihini. Toisaalta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että nämä valinnat ovat näin myöhemmin ajateltuna antaneet erinomaiset eväät yrittäjyyteen! 

Mitä valintani sitten olivat? Ensinnäkin kirjoitin ylioppilaaksi ja hain opiskelemaan psykologiaa ja liiketaloutta. Kun paikkaa Jyväskylän yliopistolta ei psykologian laitokselta irronnut, pidin välivuoden ja aloitin tämän jälkeen liiketalouden opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. En tuossa vaiheessa vielä tunnistanut omia arvojani (muiden auttaminen), mutta silti nämä vaikuttivat taustalla ja valitsin kaupallisten opintojen joukosta kaikki henkilöstöhallintoon ja johtamiseen liittyvät kurssit. 2009 valmistuin HR-tradenomiksi. 

Tämän jälkeen vierähti muutama vuosi henkilöstökonsultin tehtävissä rekrytointien, uravalmennusten ja henkilöstövuokrauksen parissa. Koin kuitenkin paloa kokeilla jotakin uutta. Muistan vieläkin erään kävelyn lounaskahvilaa kohti, kun silloinen esihenkilöni kysyi “Miksi ihmeessä et lähtisi tekemään yrittäjäni uravalmennuksia, kun nautit siitä niin paljon?”. On hurjaa, että joku muu näki minussa potentiaalini jo VUOSIA ennen kuin itse uskalsin sitä kohdata. Harkitsin siis yrittäjyyttä jo tuolloin, mutta pelot ottivat vallan ja niinpä hyppäsin myynnin ja myynnin konsultoinnin tehtävien pariin, koska ajattelin, että palkkatyössä on “vakaampaa”.

Vaikka olin päällisin puolin tyytyväinen uraani ja kehitysloikkaan, unelma yrittäjyydestä kaihersi takaraivossa. Niinpä osallistuinkin ensimmäisen kerran Andy Hopin Täysii-seminaariin loppuvuodesta 2016. Teemana tuolloin oli muutos. Muistan vieläkin, miten innoissani olin kaikista puhujista. Tuossa seminaarissa Andy lanseerasi yrittäjyydestä haaveileville Tekijäakatemian vuodelle 2017.

Vaikka olin päällisin puolin tyytyväinen uraani ja kehitysloikkaan, unelma yrittäjyydestä kaihersi takaraivossa. Niinpä osallistuinkin ensimmäisen kerran Andy Hopin Täysii-seminaariin. Muistan vieläkin, miten innoissani olin kaikista puhujista!

 

Tuon seminaarin jälkeen ilmoittauduin myös yrittäjyyteen liittyvään verkkovalmennukseen, sillä ajattelin että verkkovalmennuksena toteutettava vuoden mittainen valmennus auttaisi minua varmasti jäsentämään ajatuksiani yrittäjyyden saralla ja samalla saisin paremmat lähtökohdat rakentaa vakaan perustan pitkällä tähtäimellä kannattavalle liiketoiminnalle. Valmennuksen päätyttyä vuoden 2017 lopussa olin kuitenkin niin syvällä palkkatyön imussa, että päätin siirtää haavettani yrittäjyydestä vielä eteenpäin. Kipinä yrittäjyyteen oli kuitenkin syttynyt jo pieneksi liekiksi ja odotti oikeaa hetkeä.

Myynnin ja myynnin konsultoinnin parissa vierähti lopulta useampi vuosi, kunnes sitten vuoden 2021 alussa tuli seinä vastaan ja uuvuin. Tajusin, etten enää voi jatkaa elämääni “turvallisesti” ja muiden mittapuilla “sopivasti”, jos en itse voi hyvin. Burnoutista toipuminen otti oman aikansa, mutta palasin tuolloin Tekijäakatemian materiaaleihin (joihin olin onnekkaana saanut pääsyn myös seuraaville vuosille). Idea yrittäjyydestä, omien arvojen mukaisesta elämästä ja yrityksestä alkoi roihuta mielessäni uudestaan ja tajusin, että NYT JOS KOSKAAN on minun aikani ottaa ohjat omiin käsiini! Niinpä tammikuussa 2022 rekisteröin oman työnhaku- ja uravalmennuksia tarjoavan yritykseni kaupparekisteriin nimellä ILOA Consulting ja 3.1.2022 alkaen olen saanut kutsua itseäni yrittäjäksi! 

Saatat nyt miettiä, että eikö olisi ollut järkevämpää investoida yrittäjyysvalmennukseen vasta myöhemmin “sitten kun idea on jo syntynyt”? 

Mielestäni tein oikean päätöksen, kun ilmoittauduin mukaan tuolloin. Nimittäin, jos olisin odottanut vain “oikeaa hetkeä” ei sitä ehkä koskaan olisi tullut. Päätös sijoittaa itseeni ja orastaviin unelmiin merkittävä summa rahaa jo vuonna 2017 yrittäjyysvalmennuksen muodossa oli yksi parhaista päätöksistä, joita olen elämässäni tehnyt. Kun yritysidea nimittäin kirkastui, oli minulla valmiiksi ympärilläni tukiverkosto ja selkeät sävelet, miten jatkan tästä eteenpäin.

Haluankin sanoa sinulle, että mikäli vähänkään haaveilet yrittäjyydestä, muttet vielä tiedä yritysideaasi, kannattaa sinun:

  • etsiä ympärillesi muita samanhenkisiä 
  • etsiä mentori 
  • kerryttää yrittäjyyteen liittyviä taitoja jo ennen yrityksen perustamista
  • olla kärsivällinen (yritysidean syntymisessä kestää oman aikansa, mutta tekemällä oikeita valintoja, pystyt todennäköisesti vauhdittamaan prosessia huimasti)
  • elää rohkeasti oman näköistä elämää.

 

Jos mielenkiintosi heräsi nyt esimerkiksi yrittäjyysvalmennuksia/-sparrauksia kohtaan ja haluaisit lähteä kehittämään yritysideaasi ja viemään sitä käytäntöön, voit varata kalenteristani maksuttoman tutustumistapaamisen, jossa voidaan käydä läpi tavoitteitasi ja pohtia, miten saavuttaisit unelmasi!

Nyt tiedät mistä lähteä liikkeelle jos haaveilet yrittäjyydestä, mutta et ole vielä keksinyt yritysideaasi!


 

Mitä mieltä olet tästä postauksesta?

Menesty-piilotyonhaussa-hybridi